Nyt se sitten tapahtu: tuttu keittiömestari kuuli, kun epäilin nyhtökauraa urbaanitaruksi ja ihmesaduksi. Ilmoitti kohtapuoleen, että siellä ja siellä on nimelläni nyhtökauraa. Ja oli, kaksi pakkausta perusnyhtöä, nudea. Kiitos Jarmo. Mökille lähtiessä jätin toisen pakkauksen pakastimeen tähtäimellä tehdä siitä lasagnea, kun taas palaan uunikulttuurin pariin. Toinen lähti mukaan saareen. Ja mitä siellä? Pinttynyt, ainakin ajatuksissaan fleksitarismiin pyrkivä carnivori kertoo.
Pakkausta avatessa piti maistaa pari nokaretta ihan silleen. Ei paha. Hyvä suutuntuma ja puruvastus kuin tiivismaltoisella sienellä tai murealla lihalla. Maku oli uusi, ennenkokematon, mutta ennakkomaistajien toitottamaa kanaa siitä ei löytänyt yrittämälläkään. Sen sijaan kauran viljainen aromi oli ilmeinen. Ensi tuntuma uteliaan myönteinen, reilusti plussalla.
Rajallisissa valmistusoloissa pakkauksen ohje porottomasta käristyksestä vaikutti toteutuskelpoiselta. Paitsi että neitsyt-siikleistä ei muusia synny. Kummalta tuntui ohje lisätä maustepippurit kokonaisina mössöön. Hieraisin sen sijaan myllystä mustapippuria. Vastoin ohjetta hyvältä tuntui silputa sekaan myös pari varhaissipulia. Muuten en seokseen lisännyt mitään muuta, en kermaa, en yrttejä, mausteita, soijaa tai vastaavaa. Kääntelin seosta voissa pannulla ja lisäsin kasvislientä, kunnes rakenne vaikutti sopivalta. Oheen siikliä ja sopiva salaatti. Ohjeen ehdotus smetanasta jäi väliin. Ja eiku syömään.
Maku toisteli ensivaikutelman viljaista kauraisuutta, näin ehkä vain syvempänä. Eikä kanaa löytynyt vieläkään, eikä muitakaan lihamuistumia. Jäikin pohtimaan, onko aina välttämätöntä verrata kasvistuotetta johonkin lihaan. Tosin etenkin ennen vanhaan vegeväki syyllistyi tähän eniten: parin vuosikymmenen takaisissa kasviskeittokirjoissa vilisee kasviskinkkua, -pihviä, -kotlettia, -kyljystä ja -paistia. Fileetä ei sentään tainnut olla.
Annoksen söi hyvällä halulla. Ei se ehkä mikään elämää suurempi nautinto ollut, mutta maukas ja suunmyötäinen (arki)ruoka kylläkin. Tähteeksi jäänyt nyhtis toimi seuraavana aamuna oivasti munakkaan täytteenä, nyt tosin tilkalla kermaa terästettynä. Kun on tälläinen pinttynyt carnivori, ateria tuntuu jotenkin vajaalta, jos siitä puuttuu liha, kala tai vastaava, ainakin sieni, muna tai juusto. Tämä asettuu hyvin tuohon rooliin ja on varsin monikäyttöinen: rakenteen murumaisuus venyy monenlaisiin tuunauksiin ja makukokeiluihin. Varmasti haen sitä jatkossakin kaupasta, kunhan sitä sinne joskus pysyvästi saavat.
Vaikka yksittäinen annos ehkä on vaatimaton muru ruoan maailmankaikkeudessa, se antoi isosti uskoa nyhtökauran yhtä ruoka-ainetta isompaan merkitykseen. Korvatessaan soijan tärkeänä proteiinin lähteenä se ja ehkä muut samalla ideapohjalla kehitetyt vegetuotteet voivat olla jopa ison luokan vientituote. Ei ehkä uusi Nokia (vaikka miksei sitäkin), mutta iso tuote, joka vielä nojaa hankaluuksissa olevaan maatalouteemme. Se tosin edellyttää, että sieltäkin löytyy muutoskykyä ja joustoa: nythän kai osa nyhtökauran raaka-aineesta tulee ulkoa, koska Suomen maatalous ei sitä osaa/halua/viitsi tuottaa.
Ja toki yksi kynnyskysymys ja kulmakivi on nyhtiksen lopullinen kuluttajahinta. Jos se hinnoitellaan luksustuotteeksi, gudbai. Mutta jos malttia riittää pitää hinta muiden (luomu)valmisruokien haarukassa, kaikki hyvin.
PS. Koska joku ei tunnu tietävän, mitä ovat carnivori ja fleksitaristi, kerron sen tässä: carnivori on lihansyöjä (herbivori on kasvissyöjä ja omnivori kaikkiruokainen). Fleksitarismi taas on ruokavalioajattelua, jossa ollaan kaikkiruokaisia, mutta pyritään kohti kasvisvoittoisimpaa ruokavaliota.
Vastaa